Yhdistyneiden kansakuntien (per. 1945) edeltäjään Kansainliittoon (1920−1946) liittyi kaksi tästä ajasta katsottuna varsin poikkeuksellista asiaa: Suurvalta Yhdysvallat ei koskaan liittynyt sen jäseneksi. Neuvostoliitto puolestaan oli ainoa jäsen, joka erotettiin Kansainliitosta maan hyökättyä Suomeen 1939.
Sekä Kansainliitto että Yhdistyneet kansakunnat (YK) perustettiin maailmansotien raunioille voittajavaltioiden voimin ja niiden toiveiden mukaan. Perustavoitteena kummallakin jäsenvaltioiden liitolla oli estää uusien, vastaavanlaisten laajojen konfliktien syntyminen kaikin inhimillisin keinoin.
Tänä vuonna YK:n pyrkimys rauhan turvaamiseksi näyttää jääneen turvallisuusneuvoston sotavangiksi. Sen kädet on sidottu, eikä vapauttajaa ole näkyvissä. Oma vika.
Mikä teki aiemmista verissä päin toisiaan vastaan taistelleista vihollisista niin luottavaisia, että he uskaltautuivat uskomaan toistensa lupauksiin pysyvästä rauhantahdosta? Kun siis YK:n turvallisuusneuvosto annettiin viiden vakijäsenen (Iso-Britannia, Kiina, Ranska, Venäjä ja Yhdysvallat) hallittavaksi, ja vielä niin, että niistä yksikin voi veto-oikeudellaan kaataa muiden hyväksymät päätöslauselmat, asiaa oli tuskin ajateltu loppuun asti. Toivottavasti tästä lähtien ymmärretään kansojen välisiä sopimuksia solmittaessa, että pysyvän edun antamisessa on aina iso riski.
Aikoinaan Kansainliitto osoitti Neuvostoliiton erottamisella suoraselkäisyyttä. Nyt perustellaan eri tavoin, miksei turvallisuusneuvoston kannata tehdä samoin, vaikka sama taho toisennimisenä on jälleen samalla asialla, tällä kertaa Ukrainassa. Näyttää valitettavasti siltä, että turvallisuusneuvosto puolustaa rauhaa vain nimellisesti eikä mahda sodalle yhtään mitään. Voittaja löytyy muualta.
Myös toinen vakijäsen on alkanut osoittaa merkkejä siitä, että pysyvän edun antaminen harvoille ja nimenomaan isoille, vahvoille valtioille oli huono päätös.
Onko YK:n peruskirja kiveen hakattu, niin ettei sääntöjä voi missään tilanteessa muuttaa? Ponnekkaasti muotoillut artiklat hukkuvat tositilanteessa ponnettomaan toimintaan. Miten voi olla mahdollista, että turvallisuusneuvostossa saa vapaasti päsmäröidä valtio, joka on aiheuttanut ja aiheuttaa vielä pitkään tuhoa ja monenlaista ahdinkoa muulle maailmalle? Kun luottamus yhteen jäseneen on täysin menetetty, koko neuvoston toiminta on halvaantunut.
Ovatko kaikki muut valtiot yhdessäkin pelkkiä pelkureita?
