Jos maailman maiden johtajat yhtäkkiä saisivat kaiken vallan itselleen, mitä mahtaisi tapahtua? Kun saisi hallita kaikkea ja päättää kaikesta pelkäämättä, että kansa tai oikeuslaitos puuttuvat asiaan. Lakien säätäminen sekä niiden ja tuomioiden toimeenpano eivät tuottaisi ongelmia, sillä jokaisella nykyisellä valtiojohtajalla on omat (osin korruptoituneet) kannattajansa.
Uneksivatkohan kansojen ylipäälliköt tällaisesta iltaisin unta odotellessaan?
Vaikka ajatus kuulostaa melkein naurettavalta, niin nauru lienee kaukana tälläkin hetkellä monessa maassa. Niiden kansalaiset ovat joko kertaheitolla tai hivutellen joutuneet yhä selvemmin johtajansa vallanhalun kuristusotteeseen.
Ajatusleikkiä todellisesta laajamittaisesta vallan haltuunotosta onneksi jarruttaa se, että demokratia ei katoa hetkessä muulloin kuin suorissa vallankaappauksissa. ”Rapautuminen alkaa usein vallanpitäjien puheista ja sitten teoista, jotka horjuttavat riippumattoman median ja vaalijärjestelmän uskottavuutta sekä asettavat sitten niille rajoituksia”, sanoo Varieties of Democracy -instituutin (V-Dem-instituutin) apulaisprofessori Seraphine Maerz. (Helsingin Sanomat 18.10.2020)
Mutta otetaan leikki leikkinä: Jos siis saisi tehdä mitä vain ja miten vain, millä tavoin iso joukko yksinvaltaisia hallitsijoita ryhtyisi valtaansa toteuttamaan? Muodostaisivatko he keskinäisen vertaisryhmäklikin, vai alkaisiko heti maiden välinen voimainmittelö? Mikäli hamuaa pelkkää valtaa, sitä ei tietenkään halua jakaa kenenkään kanssa. Yksinvaltaan tottumattomat johtajat sen sijaan saattaisivat joutua vaikeaan valintatilanteeseen: syödäkö seurassa vai tulla itse syödyksi.
Ehkä joku näkisi älykkäimmäksi kaikesta huolimatta tehdä yhteistyötä. Kun tajuaa, ettei aivan kaikkea haluamaansa kuitenkaan voi saada, vaan jakamalla voisi sittenkin päästä paremmille apajille. Alettaisiinko silloin jakaa naapurivaltoja, kenties erikseen maita ja ihmisiä? Sulle, mulle, sulle, mulle, mulle vielä kaupanpäällisiksi.
Millainen kansalaisten vapauksien ja tekemisten valvonta riittäisi
yksinvaltiaalle? Kamerat, poliisipartiot, ihon alle upotettavat mikrosirut? Lisää
vankiloita ja keskitysleirejä? Entä muuta?
Laajentumispyrkimyksissä sotaretket kauemmas maailmalle, kuten Aleksanteri Suuren 300-luvun eaa. ja sitä myöhemmät laajalle levittyneet valloitusretket, lienevät historiaa. Nykyään ajan ja vaivan säästämiseksi painettaisiin vain nappia: toisen maan infrastruktuurin tai koko maapallon voi kätevästi tuhota yhdellä sormella.
Tehtäisiin niin tai näin, vallanpitäjien ilo todennäköisesti jäisi lyhyeksi. Loppu tulisi tavalla tai toisella. Jos täysi tuho ei käykään, niin varmaa on, että alistetut eivät alistu loputtomiin.