Hallinnon virkakielen käytössä käydään merkillistä kisaa, jolle ei toivo
voittajaa.
Ylen artikkelissa Haussa ketterä ja intohimoinen kunnansihteeri – markkinoinnin kieli valuu voimalla myös julkisen sektorin työpaikkailmoituksiin (3.12.2018) kerrotaan, miten muodollisesta
lähestymistavasta ollaan yhä enemmän siirtymässä rennompaan ilmaisuun. Esimerkiksi
kunnat ovat alkaneet hakea työntekijöitä toisaalta aiempaa puhetyylisemmin, toisaalta
aiempaa epäselvemmin sanakääntein.
Monista työpaikoista on tullut paikan sijaan me-henkisiä
perheitä, joissa kaikkien odotetaan sopeutuvan samaan malliin. Joillakin työpaikoilla
–
kuten myös nykykouluissa – on menty niin pitkälle, että rentoutta haetaan
leposohvilta ja pelipöydistä.
Toisaalta samoissa työpaikkailmoituksissa esitellään koukeroisesti taivaanrantaan ulottuvia
visioita ja strategioita.
Juuri tuon pitäisikin soittaa hälytyskelloa.
”Sinä”, joka
olet ehtinyt ilahtua ilmoituksen rennosta lähestymistyylistä, saatat yllättyä,
jos kunnan töihin haettuasi tulet valituksi "perheeseen". Voit kutsua esimiestäsi tuttavallisesti esimerkiksi
Jussiksi, mutta jos joudut esittelemään hänet jollekulle toiselle, varaudu
opettelemaan koko titteli, varsinkin jos hän sattuu olemaan tietty Jussi: Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön
toimialan maankäytön ja kaupunkirakenteen palvelukokonaisuuden kaupunkitila- ja
maisemasuunnittelupäällikkö Jussi
Luomanen (Helsingin Sanomat
17.8.2018).
Kielenhuoltajien ansiokkaista pyrkimyksistä huolimatta virkakieli
tuntuu sen käyttäjillä liian usein muotoutuvan puuroksi, josta uhkaa hävitä
konkreettisuus ja sen mukana ymmärrettävyys. Virastoista on tullut toimialoja,
eikä julkinen puoli selviä mistään ilman sanaa palvelu. On palvelukokonaisuuksia,
palvelumuotoilua, ekosysteemipalveluja ja ties mitä.
Kuka sitten palvelee ja ketä, onkin toinen asia.
Oikeastaan kansalaisille voisi jo maksaa palvelulisää eli tippiä kaikesta heidän
tekemästään itsepalvelusta.
Artikkeleita virallisista nimistä
