Siinä se taas on. Kuin yhtäkkiä nelikirjaiminen s:llä alkava sana ilmestyi jokapäiväiseen uutisointiin. Vaikka aihetta sinänsä on ennenkin käsitelty varsin paljon, nyt se vain on tullut liian lähelle. Sitä analysoidaan ja tulkitaan päivittäin, sillä provosoidaan ja sen mahdollista alkamisen ajankohtaa arvaillaan.
Kirjailijat ja muut ajatuksiaan paperille kirjoittaneet ovat pohtineet sanaa eri puolilta. Sana on tietenkin sota.
Sodan ääni on ihmisen ääni, sanoi Paavo Haavikko (1931−2008). Samaa mieltä oli Tuntemattoman sotilaan kirjoittanut Väinö Linna (1920−1992): Sotien syy ei ole olosuhteissa, se löytyy yksinomaan ihmisestä, koska myös olosuhteet ovat ihmisen luomia. Katsoo mihin maailmankolkkaan tahansa, missä parhaillaan eletään joko sodassa tai sen odotuksessa, voiko muuhun tulokseen tulla?
Liekö tunnetun historian aikana eletty rauhan aikaa ilman ainuttakaan sotaa. Mitä yhteishyvää maailma sitten tavoitteleekaan, jatkuva sotiminen milloin missäkin estää sen toteutumisen. Juhani Aho (1861−1921) muotoili asian näin: Sodankäynti, ainainen ja melkein taukoamaton, on luultavasti ollut se salainen verenvuoto, joka lakkaamatta on hivuttanut ja heikontanut ihmiskuntaa niin, ettei se vielä tähän saakka ole jaksanut saavuttaa sitä, mihin se pyrkii.
Vielä 1900-luvun alkuvuosikymmenistä kertovissa (varsinkin) amerikkalaiselokuvissa innokkaat nuoret miehet oikein odottavat pääsevänsä sotimaan, ikään kuin tiedossa olisi jotain suurta viihdettä. Näinhän sitä tosin mentiin jo Kalevalan tantereilla: Kullervo Kalervon poika, / sinisukka äijön lapsi, / lähti soitellen sotahan, / ilotellen tappelohon. Mutta kun sodista Vietnamin ja Persianlahden sodan myötä tuli tosi-tv:tä, eivätköhän ajatukset hauskuudesta viimeistään silloin hiipuneet.
Ainoastaan digiaikaa elänyt saattaa luulla, että vasta nopea verkkomaailma loi vapaasti leviävän disinformaation ja valheilla vaikuttamisen. Näitä keinoja parhaillaankin käytetään ylläpitämässä jännittynyttä tilannetta Ukrainan rajalla. Näyttääkö se siltä, ettei kukaan halua sotaa, kuten yksi ja toinen taho väittää samalla kun uhittelee voimankäytöllään? Pikemminkin näyttää tältä: Totuus on sodan ensimmäinen sankarivainaja, kuten totesi aikoinaan Matti Kurjensaari (1907−1988).
Paljon puhetta, mutta tekoja kaivataan − ja onneksi myös etsitään − todisteeksi siitä, ettei sota ole ratkaisu.
Jokaisen sodan jälkeen on vähän vähemmän demokratiaa pelastettavana, kuvasi ajatuksiaan yhdysvaltalainen teatterikriitikko ja sotakirjeenvaihtaja Brooks Atkinson (1894−1984).
Atkinsonin aikaisista presidenteistä Franklin D. Roosevelt (1882−1945) puolestaan tiivisti näkemyksensä sodasta ja rauhasta seuraavasti: Sodan tunnuslause on: Vahvat eläkööt, heikot kuolkoot. Rauhan tunnuslause on: Vahvat auttakoot heikkoja elämään.
Sitaattien lähde: Suuri sitaattisanakirja (1983)
