Pölyä aivoissa*

Voinee olettaa, että useimmissa maissa poliisille on asetettu jotakuinkin samanlaiset tehtävät kuin Suomessa. Suomen Poliisilain 1. luvun 1. pykälässä mainittuihin päätehtäviin kuuluu ”oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä rikosten ennalta estäminen, paljastaminen, selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen”.

Vaikka tehtäväkuvaus siis voi olla sama, lakia saatetaan tulkita hyvinkin eri tavoin eri puolilla maailmaa. Muutama esimerkki:

Iranissa moraalipoliisi mittailee naisten helmojen pituuksia ja pidätys voi olla senteistä kiinni. Aiemmista mellakoista voisi päätellä, että huiviton nainen on suurempi vaara yhteiskuntarauhalle kuin pahinkaan tappaja.

Myös Pohjois-Koreassa poliisilla vaikuttaa länsimaisesta näkökulmasta katsoen olevan liikaa aikaa ja liian vähän töitä: Siellä virkavalta tekee milloin vain koteihin yllätystarkastuksia, joiden tarkoituksena on tarkistaa, onko joka kodin seinällä pakollinen kuva rakkaasta johtajasta Kimistä nuhteettomassa kunnossa. Mikäli asukkaat ovat unohtaneet velvollisuutensa ja jättäneet pölyt pyyhkimättä ja poliisin valkoiset käsineet likaantuvat, tarkastuksesta seuraa ankara rangaistus.

Liian ajan sijasta poliisilla saattaakin siis olla päinvastoin kiire käydessään paikasta toiseen pitämässä ennakoivasti huolta yleisestä järjestyksestä ja turvallisuudesta. Tarkastuksia tekevistä poliiseista valkoisine käsineineen kertoi muuan haastateltu henkilö Ulkolinjan dokumentissa Pako Pohjois-Koreasta.

Virkavallan puristuksessa kansalaiset monesti keksivät erilaisia kiertoilmaisuja sille, mikä on maassa kielletty, kuten Venäjällä sana sota. Siellä poliisilla on kuitenkin superkyky, jonka avulla se tunnistaa kaikkein salatuimmatkin viestit. Ihmisiä pidätetään ja vähintään sakotetaan, kun he seisovat julkisella paikalla tyhjät kyltit käsissään tai pelkästään kädet ylhäällä ikään kuin pitelisivät kylttiä. Samoin käy, jos kyltissä on sanojen tilalla pelkkiä asteriskeja **** ***! Niin ikään joutuu poliisin huomaan, jos kyltissä lukee DVA SLOVA, suomeksi ”Kaksi sanaa”. Niiden katsotaan automaattisesti viittaavan ilmaisuun Net vojne, ”Ei sodalle”.

Ensimmäisellä kerralla kansalainen voi selvitä sakoilla, uusinnasta sen sijaan voi saada viisikin vuotta vankeutta. Ne taas, jotka ovat syyllistyneet hyökkäyssodan suunnitteluun, valmisteluun tai siihen yllyttämiseen, tuskin koskaan tulevat viettämään vankilassa maan rikoslain määräämää 7−15 vuotta. Hyökkäyssodan aloittamisesta rangaistus on vaivaiset 10−20 vuotta vankeutta. Ketä ajatellen laki oikeastaan on tehty?

Osin uutisistakin tutut esimerkit ovat Vera Politkovskajan (yhdessä Sara Giudicen kanssa) kirjoittamasta kirjasta Äitini. Anna Politkovskajan taistelu totuuden puolesta (2023).

Thaimaan kuningaskunnassa kävellessä puolestaan kannattaa olla tarkkana, ettei tule astuneeksi maahan pudonneen rahan päälle, sillä siihen on todennäköisesti painettu monarkin kuva. Tällaisen majesteettiin kohdistuvan loukkauksen kieltämisestä on peräti olemassa oma lakinsa. Tarkoittaako tämä siis sitä, että kaduilla liikkuu myös poliisipartioita, joiden nimenomaisena tehtävänä on tarkkailla näitä tilanteita ja pidättää moiset saapastelijat? Vai onko ihmiset velvoitettu ilmiantamaan kanssakulkija poliisille? Joka tapauksessa holtiton käveleskely saattaa tuoda vuosia vankeutta. (Lähde Wikipedian artikkeli)

Kaikkien näiden taulupölyjen, helmanpituuksien ja kylttiviestien tiiraamisen rinnalla mutta aivan toisessa maailmassa toimii Yhdysvaltain poliisi, jonka tehtäväkuva vaikuttaa uutisoinnin perusteella aika yksipuoliselta joskin tyystin toisenlaiselta: loputtomien joukkoampumisten selvittelyä ja ihonvärinsä perusteella epäilyttävien henkilöiden tai heidän autojensa pysäyttelyä kadulla.

Mitähän näiden maiden poliisit mahtavat tuumata toistensa tekemisistä?

 

*Otsikolla ei yhteyttä norjalaisen Eva Rammin samannimiseen romaaniin vuodelta 1959 (suom.)

 

Kaikella hinta vaan ei arvoa

Suomen vähittäinen amerikkalaistuminen alkoi kielen ja nuorisokulttuurin leviämisestä tänne, laajeni siitä pikaruokaketjuihin ja rikastumisen ihannointiin amerikkalaisen unelman tapaan, ja nyt koko yhteiskunnasta ollaan muokkaamassa pikku-Amerikkaa. Tylyjä hyvästejä on jätetty monelle sellaiselle peruskivenä toimineelle taholle, jonka voimin aikoinaan rakennettiin ja edelleen kehitettiin Suomesta vakaa ja tasa-arvoinen valtio. Sydämellisesti tervetuloa puolestaan on viime ajat toivotettu isoveljelle Atlantin takaa.

Mallia onkin innokkaasti otettu. Vuoden 2023 lopulla Helsingin Sanomien artikkelissa (7.11.) kerrottiin, että monissa Yhdysvaltain osavaltioissa on menty lainsäädännössä jopa niin pitkälle, että on voitu kieltää ”ei-rahaan-perustuva” (non-pecuniary) harkinta osavaltion rahankäytössä. Tähän sisältyy ajatus, että kaikki muut kuin rahaperusteet ovat ideologisia ja siksi kapitalismin vastaisia.

Isoveljen osavaltiotason sijasta sama periaate vallitsee nyt myös koko Suomessa, vaikkei sitä liene vielä yhtä selvin sanoin kirjattu lakiin asti. Jokseenkin kaikessa näkyy, ettei maan asioista päättäviä kiinnosta tai he eivät halua nähdä hintaa syvemmälle. Rahapuheessa kansalaiset sijoittuvat tietenkin menopuolelle.

Mainitusta artikkelista selviää myös, että jotkin osavaltiot uhkaavat sulkea suurpankkeja pois julkisista tarjouskilpailuista, mikäli ne kannattavat vastuullista ESG-sijoittamista. Lyhenne ESG viittaa sanoihin environment, social and governance eli ympäristö, yhteiskuntavastuu ja hyvä hallintotapa. Esimerkiksi Texasissa vaaditaan lain voimin ympäristöasioiden jättämistä vähemmälle huomiolle.

Osavaltion oikeusministeri, republikaani Ken Paxton kirjoitti julkisessa kirjeessään kiertelemättä muun muassa seuraavasti: ”Yritykset, jotka syrjivät aseteollisuutta ja asejärjestöjä, öljy- ja kaasuteollisuutta tai Israelin valtiota, eivät voi nauttia mahdollisuudesta voittaa julkisia tarjouskilpailuja Texasissa.”

Yhä useammin tuntuu siltä, että Suomessakin kernaasti jätetään huominen toisten murheeksi ja otetaan kirjaimellisesti kaikki vähänkään kahiseva irti tästä päivästä. Mennään vitsillä vaan, ilakoi huumoripuolue.

Tavallista kansalaista myös se hieman hätkähdyttää, kuinka luottavaisesti Natoon liittymisen jälkeen on heittäydytty Yhdysvaltojen syliin ja ajatukseen sen tuomasta turvasta. Eikä kuitenkaan tarvita kuin maan presidentin vaihtuminen, ja kaikki voi hetkessä olla toisin. Mitä jos valitettavasti mahdollinen tuleva presidentti päättää kostaa kaikki kärsimänsä ”vääryydet” ensin omalle kansalleen ja sen jälkeen vielä muodostaakin ystäväliiton meidän itänaapurimme johtajan kanssa. Kukapa häntä estäisi?

Mutta vielä ennen moisia yllätyskäänteitä voi sydämessään tutkailla, miten päättyykään sanonta Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis…